Turvallisuus, väestönsuojelu ja siisteys


Porrashuoneissa on pelastustiedote. Siinä kerrotaan lyhyesti, mitä tehdään poikkeustilanteissa. Siinä on myös väestönsuojeluorganisaatioon kuuluvien nimet.

Taloyhtiölle on hankittu riittävä määrä suojelumateriaalia. Laitteistojakin pyritään pitämään kunnossa vuosittaisilla tarkastuksilla, mutta väestönsuojelutehtävistä kiinnostuneita on entistä vähemmän.

On tärkeää saada asukkaat innostumaan väestönsuojelukurssien käymisestä. Isännöitsijä valitsee kurssille lähtijät. Tähän mennessä kaikki halukkaat ovat päässet. Kurssit ovat asukkaalle ilmaisia, ja kurssi-illalta maksetaan jopa pieni palkkio.

Turvallisuuteen liittyvään siisteyteen kuuluu, että kulkuväylille ei jätetä kulkua haittaavia esineitä tai palavaa materiaalia. Kellareissakin tavaroille on omat paikkansa eikä tavaroita saa jättää käytäville.

Lomalle lähtiessä on syytä ottaa sähköpistokkeet pois seinästä. Televisioiden viat ovat aiheuttaneet useita paloja.

Yleisen järjestyksen kannalta jokaisen asukkaan aktiivisuus on ensiarvoisen tärkeää. Asukkaiden on syytä seurata, mitä talossa ja sen lähistöllä tapahtuu. Huumeiden käyttö, murrot, ilkivalta ja varkaudet ovat viime vuosina lisääntyneet joka paikassa. Lähes aina ilkivallasta aiheutuneet kulut ovat jääneet osakkaiden maksettavaksi.

Asukkaiden on syytä säilyttää hätänumero 112 puhelimensa vieressä ja kännykän muistissa. Se on myös ilmoitustaululla. Outoon kulkijaan ja meluun kannattaa reagoida. Isolla joukolla voi selvittää, mistä on kyse, ja tarvittaessa pitää ottaa yhteys poliisiin. Murtomiesten kiinniotto kuuluu poliisille, mutta tarkat huomiot helpottavat asian jälkiselvittelyä. Asukkaat voivat yhdessä ohjata porrashuoneissa oleilevat häiriköt muualle samoin kuin pihamaille eksyneet maailmanparantajat. Tieto tervemenoatoivotuksista leviää, jolloin asiattomat kulkijat etsivät ystävällismielisempiä alueita.

Takaisin